Mene sisältöön

Puutteita rakennusten käyttöönottotarkastuksissa

15.5.2008

Turvatekniikan keskus TUKES on sähköurakoitsijoille osoittamassaan tiedotteessa (14.5.2008) löytänyt monia puutteita uudisrakennusten käyttöönottotarkastuksista ja niistä tehtävistä tarkastuspöytäkirjoista.

Rakennusaikana, kun sähkötyöt ovat vielä kesken, syntyy usein tilanteita joissa on sähköiskun vaara. Useissa tapauksissa jännite on kytketty sähkölaitteistoon vaikka kosketussuojavaatimukset eivät täyty. Keskusten ja asennusrasoiden kansia puuttuu ja keskeneräisiin johtoihin voi vahingossa tulla kytektysksi jännite. Näitä puutteita ei juuri enää esiinny valmiissa työssä, mutta ne ehtivät aiheuttaa jopa sairaalassa käyntejä työmaalla työskentelville. Tukes haluaa tästä syystä käyttöönottotarkastuksia tehtäväksi laitteistojen osille sitä mukaa kuin niitä aiotaan kytkeä jännitteiseksi, eikä vasta sitten lun tila otetaan varsinaiseen käyttöönsä.

Käyttöönottotarkastus on käytännössä prosessi, joka jatkuu koko rakentamisajan. Valmiista asennustyöstä tehtävällä tarkastuspöytäkirjalla osoitetaan että tarkastus on tehty. Pöytäkirja tulee tehdä ja luovuttaa sähkölaitteiston haltijan käyttöön viimesitään silloin kun tila otetaan suunniteltuun käyttötarkoitukseensa.

Pöytäkirja on virallinen asiakirja ja siksi sen pitää perustua huolella tehtyyn tarkastukseen. Tukes on löytänyt pöytäkirjoista puutteita teknisessä toteutuksessa, esimerkiksi tarvittavia mittauksia on jätetty tekemättä tai kirjaamatta. On löytynyt myös pöytäkirjoja, joissa asennusten esitetään olevan kunnossa, vaikka ne eivät sitä ole. Joissain tapuksissa on ollut syytä epäillä jopa rakennuttajan tai rakennusvalvontaviranomaisten harhauttamista.

Tukesin tekemässä kenttävalvonnassa noin joka kymmenennessä todettiin vakavia puutteita asenuksissa tai käyttöönottotarkastuksissa. Tukes jakoi v 2007 sähköurakoitsijoille ja sähkötöiden johtajille 21 kehotusta ja 11 vakavaa kehotusta laiminlyöntien korjaamiseksi. Toimitakieltoon päädyttiin kolmessa tapauksessa.

Sivun alkuun