Energia-alan teollisuuden ja järjestöjen ylläpitämä Sähkötutkimuspooli sekä laaja joukko energia-alan yrityksiä ovat aloittaneet monivuotisen tutkimushankkeen, joka selvittää älykkään sähkönmittauksen avaamia mahdollisuuksia osana älykästä sähköverkkoa. Tavoitteena on tutkia miten uusiin mittauksiin liittyviä toimintoja voidaan hyödyntää sähköverkon hallinnassa, tehokkaammassa vikapalvelussa, sähkömarkkinoiden toimivuuden tehostamisessa sekä energiatehokkuuteen kannustavissa palveluissa.
Tutkimusprojektin toteuttavat yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja VTT:n tutkimusryhmät. Projektin kokonaiskustannukset ovat noin 1,3 miljoonaa euroa. Hankkeen päärahoittaja on Tekes.
Tutkimuksen kannalta keskeisessä roolissa on erityisesti asiakkaiden mittaroinnin kehittäminen. Älykästä sähkömittaria ei tarvitse käydä lukemassa, vaan se lähettää itse mittaustietonsa eteenpäin. Tästä johtuen lukemia voidaan saadajopa tunneittain. Samalla mittari voi seurata mm vikatilannetta.
Nyt Suomessa toteutettavan tutkimusprojektin tavoitteena on määritellä uuden sukupolven energiamittareiden teknisiä ratkaisuja, asiakasrajapintaan liittyviä toimintoja, erilaisten teknologisten ratkaisujen hyödyntämistä sekä erilaisia liiketoimintamalleja verkon hallinnassa ja sähkömarkkinoiden toiminnoissa.
Hankkeessa tutkitaan mm. sähkönjakelun käyttövarmuuden parantamista ja vikapalvelun tehostamista, sähkön älymittaukseen liittyviä toimintoja ja hajautetun tuotannon verkkoliityntää. Selvitettävänä on myös ladattavien hybridi- ja sähköautojen verkosto- ja sähkömarkkinavaikutukset, asiakkaan kuorman ohjaus ja kysynnän jouston teknologiset ratkaisut.
Kehittyvät palvelut tarjoavat asiakkaille uusia mahdollisuuksia mm. aktiivisesti osallistua sähkömarkkinoiden tehostamiseen, parantaa energian käytön tehokkuutta ja vaikkapa siirtyä ladattavan hybridiauton käyttöön.