Mene sisältöön

Luminord-valaisinsuunnittelukilpailu ratkaistu

15.10.2009

Luminord 2009 -valaisinsuunnittelukilpailu ratkaistu

Voittajatyö hyödyntää ledien lämmöntuottoa

 
 

Luminord 2009 Nordic Luminaire Design Competition -valaisinsuunnittelukilpailu järjestettiin nyt kuudennen kerran. Tehtävänä oli suunnitella kiinteistön ulko- tai sisäkäyttöön soveltuva LED-valaisin.

 Suomen Messusäätiön lahjoittaman LUMINORD 2009 -palkinnon, arvoltaan 5 000 euroa, palkintolautakunta jakoi yksimielisesti työlle ”22-77°”. Sen tekijät ovat Arni Aromaa, Veli-Pekka Niska, Ilmari Ahola ja Sami Suihkonen helsinkiläisestä muotoilutoimisto Pentagon Design Oy:stä.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen (STEK) lahjoittaman 4 000 euron arvoisen STEK-nimikkopalkinnon voitti työ "Bragge". Sen tekijä on helsinkiläinen tila- ja kalustesuunnittelun opiskelija Laura Tuorila.

 Lisäksi kunniamaininnat saivat Max Myliuksen työ ”+-0” ja Juhana Marttisen työ ”Asteroidea”.

LUMINORD 2009 -kilpailun tavoitteena on löytää uusia, korkeatasoisia valaisinratkaisuja ja näin kehittää alan teollisuudelle uusia valaisininnovaatioita ja -tuotteita. Kilpailun myötä myös valaisinsuunnittelijat ja valaisinteollisuus pääsevät luomaan kontakteja toisiinsa.

Kilpailu oli vaativa, mutta aihe inspiroiva. Palkintolautakunnan arvosteltavaksi tuli 43 työtä, jotka olivat kaikki laadukkaita. Pääarviointiperusteina olivat valaisimen valotekniikka, käytettävyys, käytön ja huollon turvallisuus, elinkaari- ja ekologiset tekijät, joista varsinkin energian kulutus on tärkeä. Huomiota kiinnitettiin myös muotoiluun, muunneltavuuteen ja teolliseen valmistettavuuteen.

 Töiden esillepanot olivat kokonaisuudessaan korkealuokkaisia. Ehdotuksissa oli paljon hyviä yksittäisiä ideoita, työt olivat teknisesti mielenkiintoisia ja joukossa oli mukana erittäin pitkälle kehitettyjä ratkaisuja. Palkintojen ulkopuolelle jäi useita tuoteideoita, jotka ovat teollisesti valmistettavissa ja joilla on hyvät mahdollisuudet menestyä valaisinmarkkinoilla.

Luminord 2009 -valaisinsuunnittelukilpailun järjestivät Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto ry (SSTL) yhteistyössä Teollisuustaiteen liitto Ornamo ry:n kanssa.

Palkintolautakuntaan kuuluivat tuomariston puheenjohtajana toiminut diplomi-insinööri Kari Sirén (Sähkösuunnittelijat NSS ry), teollinen muotoilija Tuomas Antikainen (Teolliset muotoilijat TKO ry), toimitusjohtaja Håkan Långstedt (kutsuttuna valaisimien valmistajien ja maahantuojien edustajana), tuotealuepäällikkö Jouko Pulli (Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto SSTL ry), kehitysjohtaja Henri Juslén (Suomen Valoteknillinen Seura ry), insinööri Veli-Pekka Vitikka (Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry) ja sisustusarkkitehti Petra Majantie (Sisustusarkkitehdit SIO ry / Ornamo).

 Kaikki LUMINORD 2009 -valaisinkilpailuun osallistuneet työt olivat esillä Helsingin Messukeskuksessa 7.-9.10. Valo Sähkö Tele 09 -messuilla.

Luminord 2009 palkinto: ”22-77°”
Tekijät: Arni Aromaa, Veli-Pekka Niska, Ilmari Ahola ja Sami Suihkonen Pentagon Design Oy:stä Helsingistä.

Palkittu työ on mielenkiintoinen ja innovatiivinen, se on LED-valaisin puhtaimmillaan. Ehdotuksessa hyödynnetään ledien lämmöntuottoa, jota yleensä pidetään loistediodin heikkona ominaisuutena. Lämpö saa aikaan valaisimen liikkeen. Valaisin koostuu kaksikerrosmetallisäikeistä, jotka oikenevat lämmetessään maksimissaan 77 asteeseen celsiusta ja palaavat kaareviksi jäähtyessään huoneen lämpötilaan, 22 asteeseen celsiusta. Lämpöantureilla ohjaten saadaan aikaan symmetrinen ja tasainen rytmi. Valaisin on helposti muunneltavissa ja sen valotekninen variointi on helppoa. Se voisi olla huomion keskipisteenä esimerkiksi odottelutilassa tai aulassa.

STEK-nimikkopalkinto: Bragge
Tekijä: tila- ja kalustesuunnittelun opiskelija Laura Tuorila, Taideteollinen korkeakoulu TAIK, Helsinki.
Palkittu työ on vähäeleinen ja kaunis. Se edustaa hyvää suomalaista muotoilua. Suunnittelija on käyttänyt onnistuneesti hyväkseen ledien pientä kokoa, mitään muuta valonlähdettä valaisimessa ei voi käyttää. Se on valmiiksi mietitty tuote, joka on ripustusasennoilla varioitavissa. Valaisimen tuotantokustannukset ovat suhteellisen edulliset.

 Kunniamaininta: +-0
Tekijä: Max Mylius, Helsinki.
Kunniamaininnan saanut työ on positiivinen, runollinen ja siitä tulee hyvälle mielelle. Valaisin on monikäyttöinen ja muunneltavissa. Valaisimella voidaan tuottaa suoraa sekä epäsuoraa valoa ja se soveltuu niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Siinä on ideaa ja paatoksellisuutta.

 
Kunniamaininta: Asteroidea

Tekijä: arkkitehti SAFA, muotoilija Juhana Marttinen, Helsinki.
Kunniamaininnan saanut työ on säädettävä julkisen tilan valaisin, joka muuttaa muotoaan ja valaistusominaisuuksiaan tarpeen mukaan. Se on monella tapaa muunneltavissa. Valaisin on näyttävä, teatraalinen sekä spektaakkelinomainen.

 

Sivun alkuun