Mene sisältöön

EU haluaa jättisijoitukset energiaverkkoihin

11.11.2010

EU-komissio haluaa, että unionissa investoidaan seuraavan kymmenen vuoden aikana yhteensä tuhat miljardia euroa EU-maiden sähkö- ja kaasuverkkojen parantamiseen.

Investointien avulla komissio haluaa varmistaa energian saatavuuden kaikkialla EU:ssa ja välttää tammikuun 2009 kaltaiset kaasukriisit. tuolloin Venäjän ja Ukrainan kaasukiistat katkaisivat toimitukset myös lukuisiin Itä-Euroopan maihin. Lisäksi komissio haluaa säästää energiaa, laskea sen hintaa unionimaissa ja tehdä EU:sta johtajan energiateknologian kehityksessä. Energiakomissaari Günther Oettingerin mukaan EU-maiden energiamarkkinat pitäisi yhdistää jo vuoteen 2015 mennessä niin, ettei yksikään maa jää sisämarkkinoiden ulkopuolelle.

Tavoitteet sisältyvät komission vuoteen 2020 tähtäävään energiastrategiaan, jonka Oettinger esitteli Brysselissä 10. marraskuuta. EU-maiden johtajien on määrä käsitellä komission esitystä ensi helmikuun alussa järjestettävässä energia-aiheisessa huippukokouksessa.

(KL 11.11.10)

Sivun alkuun