Mene sisältöön

Maalämpökaivoista riski pohjavedelle

11.5.2010
Maalämpökaivojen riskit tulisi tiedostaa ja arvioida porattaessa vedenottamoiden ja talousvesikäytössä olevien porakaivojen lähellä sekä luokitelluilla pohjavesialueilla.

 

Maalämmöllä on monia hyviä puolia kiineistöjen lämmitysmuotona. Maalämpökaivojen aiheuttamista riskeistä pohjaveden laadulle ei ole kuitenkaan näkyvästi keskusteltu.

Kallioperässä on aina rakoja ja halkeamia, joihin kalliopohjavesikin muodostuu. Porareiät avaavat uusia virtausyhteyksiä ja tämä voi vaikuttaa lähellä tapahtuvaan veden ottoon. Kallion sisäinen rakoverkosto on vaikeasti puhdistettavissa jos jokin vahinko tapahtuu.

Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus 10.5.2010 kertoo tapauksesta, jossa meren läheisyydessä sijaitsevalle kiinteistölle porattiin muutamia syviä maalämpökaivoja. Tämän jälkeen kiinteistön naapurin porakaivoveden havaittiin haisevan liuottimille ja alkoholille. Tutkimuksissa todettiin, että vesi ei täyttänyt enää myöskään laatusuosituksia raudan, mangaanin ja suolan osalta. Myöhemmin todettiin maalämpökaivojen lämmönsiirtonesteenä käytetyn alkoholin vuodot. Myös muualla Suomessa on ollut epäilyjä siitä, että maalämpökaivot olisivat vaikuttaneet läheisten kaivojen ja pohjaveden laatuun.

Maalämpökaivojen riskit tulisi tiedostaa ja arvioida porattaessa vedenottamoiden ja porakaivojen lähellä. Haitallisia vaikutuksia voi olla myös mm lämmönsiirtonesteen vuodoista.

Sivun alkuun