Mene sisältöön

Monia käsityksiä turpeen ympäristövaikutuksista

21.4.2010
Hallituksen turvepolitiikkaa pidetään ristiriitaisena ja turpeentuottajayhtiön mainontaa ongelmallisena. Turve ei ole fossiilinen polttoaine, muttei uusiutuvakaan

 

Helsingin Sanomat kertoo 20.4.2010,  että energiayhtiö Vapo saa kovaa kritiikkiä mainonnastaan, jossa se kertoo että turvetta muodostuu kaksi kertaa niin paljon kuin sitä hyödynnetään. Tämän mukaan turpeen tuotanto on kestävällä pohjalla.

Keskustelun avasi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava debattikirjoituksellaan.  Arvostelijoiden mielestä mainonta asettaa turpeen turhan suotuisaan valoon maalaamalla siitä kuvaa uusiutuvana luonnonvarana. Myös VTT:n energia-alan tutkimusprofessori Ilkka Savolainen pitää Vapon mainontaa ongelmallisena: Turvemaan sisältämä hiili vähenee Tilastokeskuksen lukujen valossa noin 6 miljoonaa tonnia vuodessa. Edelleen luonnontilassa olevat suot puolestaan onnistuvat sitomaan korkeintaan kolmanneksen tästä. Turvetuotannon ansiosta Suomen suot ovat siis hiilinielujen sijaan hiilen lähteitä ja niiden ilmastovaikutukset ovat Savolaisen mukaan kielteiset. 

Energiayhtiö Vapon mukaan yhtiön mainonta perustuu faktoihin ja väitteet harhaanjohtavuudesta ovat perusteettomia. Vapon toimitusjohtajan mukaan turpeella on hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n luokituksessa oma luokitus fossiilisten ja uusiutuvien polttoaineiden välillä ja tätä luokitusta seuraa myös EU.

Sivun alkuun