Kivihiilen verotus nousee ensi vuoden alussa enemmän kuin maakaasun verotus. Hallitus on päättänyt tehdä muutoksia lämmityspolttoaineita koskevaan energiaverotukseensa. Se merkitsee, että kaukolämmön hinta ei nouse niin paljon kuin on pelätty.
Maakaasun verotus nousee vaiheittain siten että lopullinen taso saavutetaan vuonna 2015. Suhteessa maakaasuun nousee kivihiilen verotus enemmän. Tätä energiaverotuksen muutos hallitus perustelee päästöjen vähentämisellä.
Hallitus ehdottaa, että ensi vuoden alusta on maakaasun energiasisältöön perustuva vero 3 euroa/MWh. Vuonna 2013 vero on 5,5 euroa/MWh ja vuonna 2015 7,7 euroa/MWh.
Tarkistetun ehdotuksen mukaan kivihiilen vero on ensi vuonna 13,0 euroa/MWh.
Kahtena seuraavana vuonna voidaan arvioida kaukolämmön hinnan nousevan hallituksen tarkistetun ehdotuksen mukaan 15 prosenttia.
(HBL 14.9.10)