Mene sisältöön

Saksan sähkönhinnat eivät Suomeen tule

19.9.2010
Suomalaista sähkölaskun maksajaa uhkaavat enemmän energiaverojen korotukset ja muut kotoiset päätöksemme kuin Euroopan yhdentyvät sähköpörssit.

 

Mielipidekirjoitukset pelottelevat sähkön hinnan nousevan marraskuussa, kun Pohjolan ja Keski-Euroopan pörssit ilmeisesti tuolloin yhdistyvät. Taustalla on tieto suurista eroista Suomen ja Saksan kuluttajahintojen välillä.

Saksalaisten sähkö on suomalaisen tottumiin hintoihin verrattuna kallista, kotitaloussähkön hinta on lähes kaksinkertainen. EU:n tilastojen mukaan kokonaishinta Suomessa v 2009 jälkipuoliskolla oli 13 senttiä ja Saksassa 23 senttiä kilowattitunnilta. Tämä 10 sentin ero johtuu kuitenkin pääosin muusta kuin sähköenergian hinnasta, kirjoittaa johtaja Pekka Salomaa Energiateollisuus ry:stä.

Sähkön hinta koostuu osista: sähköenergia, siirto ja verot. Siirto ja verot olivat Saksassa yhteensä noin 15 senttiä, Suomessa vain puolet siitä. Siirtomaksut ja verot eivät siirry sähkökaupassa maiden rajojen yli. Kuluttajalle sähköenergia maksaa Saksassa 2,5 senttiä enemmän kuin Suomessa.

Tukkumarkkinoilla Suomen ja Saksan pörssien hinnanero on ollut Suomen eduksi keskimäärin 1,5 senttiä. Vain tähän eroon tukkumarkkinoiden yhdistäminen voisi vaikuttaa. Tämäkin ero jäänee suurelta osin olemaan, koska sähkön siirtoyhteyksien riittämättömyyden vuoksi mm Suomi on oma hinta-alueensa. Salomaan mukaan pörssien yhdistäminen pikemminkin painaa Keski-Euroopan hintoja alaspäin kuin Suomen hintoja ylöspäin.

(Talouselämä 17.9.10)

Sivun alkuun