Mene sisältöön

Japanin ydinturma hermostuttaa Fennovoiman omistajia

4.4.2011
Japanin ydinvoimalaonnettomuus Fukushimassa on saanut ydinvoimaa suunnittelevan Fennovoiman omistajat levottomiksi. Fennovoiman suurin osakas, saksalainen Eon, jarruttaa uusia ydinvoimahankkeitaan. Suomalaisista Atria väläytti julkisuudessa ydinvoimasta luopumista Fukushiman jälkeen, mutta toistaiseksi päätöksiä ei ole tehty. Tekniikka & Talous-lehden  mukaan myös Outokumpu harkitsee osuutensa sijaan osuutta Olkiluodosta.
 

”Jos ydinvoiman käytön riskit  nähdään niin suuriksi, että se vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen, osakkuudesta pääsee irti. Olisi päässyt tähänkin asti helposti”, hallituksen puheenjohtaja Martti Selin Atriasta sanoo. Atrian osuus Fennovoimasta on 0,68 prosenttia. Selinin mukaan Atria voi joutua punnitsemaan Fennovoima-osakkuuttaan, kun hankkeeseen pitää investoida lisää.

Energia-alan asiantuntijalähteet arvioivat, että myös Fennovoiman suurimpiin omistajiin kuuluva Outokumpu harkitsee uudelleen omistustaan Fennovoimassa. Outokummun kerrotaan neuvotelleen osuudesta rakenteilla olevaan Olkiluoto 3:een ja suunniteltavaan Olkiluoto 4:ään vuoden 2007 alusta lähtien. Myyjäehdokas on metsäyhtiö UPM. Sen yhteenlaskettu osuus OL3:ssa ja OL4:ssä voi nousta jopa 1000 megawattiin. UPM:n energia- ja selluliiketoiminnan  johtajan Tapio Korpeisen mukaan UPM ei tarvitse tulevaa tuhatta megawattia omissa laitoksissaan.

Fennovoiman pienosakkaat pysyvät rivissä. Voimaosakeyhtiö SF neuvottelee Fennovoiman osakkeista parhaillaankin. ”Voimayhtiö SF:ssä on kuitenkin paljon enemmän niitä, jotka haluaisivat lisätä omistustaan tai tulla osakkaaksi kuin osakkuuttaan uudelleen harkitsevia”, sanoo SF:n hallituksen jäsen ja Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto. Fennovoiman suomalaisomistus on keskitetty holding-yhtiö Voimaosakeyhtiö SF Oy:hyn. Holding-yhtiössä ovat osakkaina Fennovoiman kaikki 69 suomalaista osakasta.

(T&T 1.4.11)

Sivun alkuun