Mene sisältöön

Kotitaloudet laiskoja säästämään energiaa

11.2.2011

 

Kotitaloudet kokevat energiansäästön myönteisenä, mutta suurin osa ei silti säästä energiaa käytännössä, ilmenee Jyväskylän yliopistossa tarkastetusta väitöskirjasta.

Useimmat kotitaloudet mieltävät energiansäästön positiiviseksi, mutta suurin osa ei kuitenkaan säästä energiaa käytänössä. Kuluttajat vaikuttavat väitöksen mukaan melko passiivisilta. He ovat kyllä halukkaita saamaan tietoa TV:n, radion tai lehtien välityksellä, mutta haluttomia etsimään sitä itsenäisesti internetistä. Suurin osa tutkimukseen vastanneista ei ollut käynyt lainkaan energiayhtiöiden nettisivuilla.

Energiayhtiöt puolestaan selittävät kotitalouksien passiivisuuden yleisellä kiinnostuksen puutteella energiansäästöä kohtaan.

-Mielenkiintoa energiansäästöä kohtaan heikentävät tiedonpuute energiamarkkinoilla toimivista mekanismeista, energiansäästöä tukevan palautteen hitaus sekä toimivien ja markkinoilla olevien teknisten energiansäästöratkaisujen puute. Energiamarkkinat tunnetaan huonosti, tutkija Angelina Korsunova summaa. Tiedot ilmenevät hänen väitöskirjastaan, jonka suomenkielinen nimi on Energiansäästöön kannustaminen ilman syyllistämistä: kaksiosainen analyysi suomalaisten energiayhtiöiden ja kotitalouksien välisestä viestinnästä.

Korsunova mm tutki, miksi energiankulutuksen pienentämiseen tähtäävät energiayhtiöiden pyrkimykset eivät ole onnistuneet ja miksi kotitalouksien energiankulutus nousee vuosi vuodelta. Säästövinkkeihin liittyy ristiriitoja. Energiayhtiöt eivät tutkimuksen mukaan usko siihen, että kotitaloudet pystyisivät säästämään energiaa niin tehokkaasti, että se vaikuttaisi yrityksen tuottoon. Pääasiana pidetään sen sijaan sitä, että energiansäästöön liittyvät neuvot pidetään lievinä. Tämä tapahtuu siksi, että asiakkaat eivät harmistuisi siitä, että yritystaho pyrkii opettamaan asiakkaitaan tuotteen käyttämisessä.

(Sähköala 1-2/2011)

Sivun alkuun