UPM:n energiayksikön koko on kasvanut jo noin 90 henkeen. Vaikka UPM pitää itseään jo Suomen toiseksi suurimpana sähkön tuottajana, sen palveluksessa ei ole voimalaitosten henkilökuntaa, koska sähkön tuotanto tapahtuu tytär- ja osakkuusyhtiöissä.
Pohjolan Voima tuottaa ydin- ja kivihiilisähköä, ja vesivoima on pääasiassa Kemijoki Oy:n hallussa. UPM:n tehtailla on lisäksi sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, joka menee UPM:n tehtaiden ja usein paikallisen kunnan käyttöön. Tämä tehtaiden energiantuotanto käyttää raaka-aineenaan metsäteollisuuden jäännöstuotteita.
UPM tuottaa Suomessa enemmän sähköä kuin käyttää, joten se pystyy jo nyt myymään osan sähköstään pohjoismaisen sähköpörssin kautta ulkopuolisille. Asetelma muuttuu ratkaisevasti Olkiluoto kolmosen valmistuttua. UPM omistaa PVO:n kautta Olkiluoto 3:n tehosta 30 prosenttia ja UPM:n ydinenergian tuotanto on sen valmistuttua 1039 megawattia. Aikanaan valmistuva Olkiluoto 4 tuottaa vielä suuremman lisäyksen.
Energia on nykyisin UPM:n kannattavin toimiala. Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan sijoitetun pääoman tuotto oli energiassa oli 27%, sellussa 23% ja pääliiketoiminta paperissa -5%.
(HS 29.9.2011)