Mene sisältöön

SFS 6000-standardi uudistuu vuonna 2012

23.8.2011

Suomalainen sähköalan standardointijärjestö SESKO on aloittanut pienjännitesähköasennuksia koskevan standardisarjan SFS 6000 uudistustyön. Uusittu sarja valmistuu vuonna 2012

Työn alla olevat olevat uudistukset perustuvat lähes kauttaaltaan kansainvälisten IEC-standardien muutoksiin. Muutokset jäävät selvästi vähäisemmiksi kuin edellisellä kerralla vuonna 2007.

IEC päivittää standardeja jatkuvasti, mutta käytännössä olisi hankalaa, jos alalle tippuisi koko ajan uusia määräyksiä. Kun suomalaista standardia pävitettiin vuonna 2007, päätettiin, että kootaan standardimuutoksia muutamalta vuodelta ja julkaistaan ne viiden vuoden välein.

Uudistuksia on odotettavissa esimerkiksi paloturvallisuusmääräyksiä, kosteiden tiolen valaistusta, taipuisia kaapeleita ja häiriösuojausta koskeviin standardiosiin. Vikavirtasuojaus vaaditaan jatkossa nykyistä useampiin kohteisiin ja myös ylijännitesuojauksen tarve tulee lisääntymään nykyisestä.

Nyt jo noin vuoden ajan valmistellut muutokset lähtevät syksyn aikana muutaman kuukauden mittaiselle lausuntokierrokselle. Esityksiin ei uskota tulevan juurikaan muutoksia.

Sivun alkuun