Mene sisältöön

STEK teki mittavat lahjoitukset sähköturvallisuuden ja energiatehokkuuden edistämiseksi

27.9.2011

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK on tehnyt mittavat lahjoitukset kahdelle suomalaiselle yliopistolle. Lappeenrannan teknillinen yliopisto sai viiden vuoden apulaisprofessuuria varten 480 000 euroa ja Aalto-yliopisto 800 000 euron lahjoituksen säätiöpääomaansa.

Panostuksella halutaan varmistaa, että edistykselliset tekniset ratkaisut ovat niin sähköverkon kuin sähkönkäyttäjienkin kannalta ehdottoman sähköturvallisia, STEKin hallituksen puheenjohtaja, johtava asiantuntija Pertti Lindberg Energiateollisuus ry:stä sanoo.

lahjoitusten_julkistus_110927.jpg
Lahjoitusten saajien ja STEKin edustajat yhteiskuvassa. Oikealta Jarmo Partanen, Raimo Sepponen, Pertti Lindberg ja Lauri Mäki
STEKin jäsenet eli sähkö- ja energia-alan toimijat tukevat älykkään sähköverkkoteknologian tutkimusta myös energiatehokkuuden yleiseksi parantamiseksi ja monimuotoisen uusiutuvan sähköntuotannon mahdollistamiseksi.

– Haluamme myös olla eturivissä kehittämässä älykästä sähköverkkoa eli Smart Grid -tekniikkaa ja sen hyödyntämistä. Lahjoituksilla turvataan sähköalan tutkimuksen ja opetuksen pitäminen ajan tasalla sekä tutkijoiden ja asiantuntijoiden koulutus yliopistoille, alan ammattioppilaitoksille ja yrityselämän tarpeisiin, lisää STEKin asiamies Lauri Mäki.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa professuurin opetus- ja tutkimusalue on Smart Grid ja sen sähköturvallisuus ja energiatehokkuus. Toimeen liittyvän tutkimuksen keskeisin tavoite on tutkia Smart Grid -ympäristön sähkönjakeluverkkojen ja kiinteistöasennusten sähköturvallisuuskysymyksiin ja energiatehokkuuteen liittyviä tarpeita ja vaikutuksia sekä tuottaa ratkaisuja ongelmallisiksi koettaviin kysymyksiin.

– Smart Grid -ympäristössä pienimuotoinen hajautettu sähköntuotanto ja tehoelektroniikan käyttö sähköverkoissa lisääntyvät merkittävästi, mikä tuo haasteita sähköturvallisuuteen. Lahjoitus osuu hyvin LUT:n vahvaan Smart Grid -tutkimukseen ja -opetukseen. Sen turvin käynnistettävä työ saa hyvän ponnistuspohjan jo tehdystä työstä, ja toisaalta saavutettavat tulokset ovat tärkeitä muulle tutkimus- ja opetustyölle, sähkötekniikan professori Jarmo Partanen LUT:n Teknillisestä tiedekunnasta sanoo.

Aalto-yliopistossa tavoite on tukea uuden sähköisen talotekniikan koulutusta ja tutkimusta, ja yliopistoon perustetaan alaan keskittyvä uuden urajärjestelmän mukainen professuuri.

– Olemme erittäin iloisia lahjoituksesta. Aalto-yliopiston strategiaan kuuluu ympäristömyönteisten teknologioiden tutkiminen ja kehittäminen. Rakennusten energiatehokkuus, käytettävyys sekä asumismukavuus ovat alueita, joita varten muodostamme uusia tutkijaryhmiä, kertoo professori Raimo Sepponen Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry toimii sähköturvallisuuden ja siihen läheisesti liittyvien tehtäväalueiden edistämiseksi ja kehittämiseksi Suomessa. Yhdistyksen jäsenistö koostuu valtakunnallisesti toimivista yhdistyksistä, jotka edustavat sähkö- ja elektroniikka-alalla toimivia liikeyrityksiä ja ammattiryhmiä.

Sivun alkuun