Suomalaisten energiayhtiöiden omistama yhtiö SV Vesivoima Oy on ostanut Norjasta pienvesivoimayhtiön. Pyrkimyksenä on kasvattaa omistajayhtiöiden sähkön hankinnan omavaraisuutta. Norjasta hankittavan vesisähkön toimitukset eivät kulje Nord Pool-sähköpörssin kautta, jolloin osakkaat saavat sähköä ns Mankala-periaatteella omakustannushintaan.
SV Vesivoima Oy on ostanut Norjan Bergenistä pienvesivoimaa omistavan yhtiön NK Energy Real 1 AS:n. Yhtiö aikoo hankkia Norjasta lähivuosien aikana usean sadan gigawatin vuosituotantoa vastaavat vesivoimaoikeudet. SV Vesivoima Oy on Suomen Voiman kahdeksan osakkaan sekä Kaakon Energian ja Kuoreveden Sähkön perustama yhtiö. Suomen Voiman omistaa 16 suomalaista energiayhtiötä, joista suurimmat ovat Etelä-Savon Energia, Keravan Energia, Mäntsälän Sähkö, Nurmijärven Sähkö ja Porvoon Energia.
Osakkaamme haluavat uusiutuvaa ja vähäpäästöistä sähköntuotantokapasiteettia ja Norjasta sitä on saatavissa, sanoo Vesivoima Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Lehto. Lehdon mukaan vesivoima ja tuulivoima ovat ainoat realistiset uusiutuvan energian tavat lisätä hiilivapaata energiatuotantoa. Suomesta ei hänen mukaansa ole vesivoimaa saatavissa ja tuulivoiman luvitukset ovat kankeita. Yhtiöllä on vireillä 20 MWh:n tuulivoimahankkeet.
NK Energy Real 1 omistaa pienvesivoimaosuuksia ja vesioikeuksia, jotka vastaavat 24 GWh vuosituotantoa. SV Vesivoiman toimitusjohtajan Akke Kuuselan mukaan pyrkimyksenä on kasvattaa omistajayhtiöiden sähkön hankinnan omavaraisuutta. Norjasta hankittavan vesisähkön toimitukset eivät kulje Nord Pool-sähköpörssin kautta, jolloin osakkaat saavat sähköä Mankala-periaatteella omakustannushintaan.
(KL 21.3.11)