Mene sisältöön

Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja sähkökatkot

Suomen kotitaloudet ja elinkeinoelämä toimivat nykyisin täysin sähkön varassa. Jo suhteellisen lyhyet katkot lamauttavat veden jakelun, jäteveden poiston, kauppojen, pankkien ja huoltoasemien toiminnan sekä osan liikenteestä. Pitkittyessään katkot vaikuttavagt julkisten ja yksityisten laitosten toimintaan, terveydenhuoltoon, lämmitysjärjestelmiin, tiedonvälityksen kulkuun - käytännössä aivan kaikkeen toimintaan.

Käytännönläheistä koottua tietoa siitä, miten yhteiskunnan toiminta tuollaisessa tilanteessa häiriintyy, on ollut käytettävissä varsin vähän. Puolustusministeriöllä on maassamme vastuu kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittamisesta. Siksi ministeriö kokosi hallinnon ja elinkeinoelämän edustajista ohjausryhmän, joka on tehnyt yhdessä työtä sähkökatkosten aiheuttamien uhkien tunnistamiseksi. Tuloksena valmistui vuonna 2009 julkaisu "Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen".

Julkaisu on tämän sivun liitteenä.

Sivun alkuun