Toimitusvelvollisella sähköyhtiöllä on lukuisia hinnoittelujärjestelmiä eli TARIFFEJA. Asiakas saa valita niistä, minkä katsoo itselleen edullisimmaksi. Kuitenkin useimmiten on itsestään selvää, mikä tariffi erilaisiin kohteisiin (esim kerrostaloasunto, sähkölämmitetty omakotitalo, kesämökki) kannattaa valita.
Perusmuodossaan tariffissa on energiamaksu (senttiä/kWh) ja kiinteä maksu (euroa/kk). Samalla yhtiöllä voi olla rinnakkaisia tariffeja, joissa yhdessä on suurempi energiamaksu ja pienempi kiinteä maksu ja toisissa päinvastoin. Jos sähköä käytetään esimerkiksi lämmitykseen, sopivan tariffin energiamaksu voi myös olla erilainen päivällä/yöllä tai kesällä/talvella. Teollisuuslaitosten, liike-elämän ja julkisen kulutuksen tariffeissa voi olla myös muita maksuja ja ehtoja.
Sähkölaskua silmäillessäsi huomaat kuitenkin, että pienenkin asunnon sähkölasku sisältää enemmän maksukomponentteja kuin yllä on esitetty. Tämä johtuu siitä, että Suomessa sähköstä maksetaan kahdessa osassa, jotka ovat SÄHKÖENERGIA (eli varsinaisen energian hinta) ja SÄHKÖN SIIRTO (siirtopalvelu). Lisäksi valtio perii sähköstä veroja, jotka on laskussa eritelty.
Silloin tällöin sähköyhtiöt myös muuttavat hintojaan, jolloin laskussa voi olla kahdenlaisia hintoja samasta asiasta. Mittareita ei yleensä käydä lukemassa hinnan muutospäivänä, vaan kulutuksen jako eri hintakausille perustuu arvioon. Nopeasti yleistyvät etäluettavat mittarit tekevät mahdolliseksi mittarin lukemisen milloin tahansa.