Mene sisältöön

Automaattisulakkeet

Ostimme taannoin kiinteistön joka on valmistunut vuonna 1935. Talon sähköjärjestelmä on ilmeisesti saneerattu (putkitukset, keskukset jne.) 1990-luvun lopulla. Emme ole saaneet/löytäneet talosta minkäänlaisia sähköpiirustuksia? Velvoittaako laki tms. piirustusten olemassa oloa? Onko sähkötyöt tehneellä yrityksellä jokin velvoite laatia dokumentit ym. tehdyistä töistä? Kuuluuko yrityksellä olla kyseiset dokumentit säilytettyinä jonkin aikaa? Osaatteko myös vastata milloin johdonsuojakatkaisijat eli automaattisulakkeet tulivat sähkökeskuksiin? Milloin ne yleistyivät?
Sulakemies 17.2.2010

Vastaus

1990-luvulla voimaan tulleet säädökset (mm KTM:n päätös sähkölaitteistojen
turvallisuudesta vuodelta 1999) velvoittavat laatimaan kaaviot yms. Selvästi
ei ole sanottu, kenen ne pitää tehdä eikä kenen ne pitää säilyttää. Kun
kyseessä on vanhan ja pienen talon sähköjärjestelmän saneeraus, kaavioita ei
mahdollisesti ole koskaan laadittukaan.

Johdonsuojakatkaisijat alkoivat tulla pääasialliseksi asennustavaksi
1990-luvulla, mutta monin paikoin niitä käytettiin jo vuosikymmeniä
aikaisemmin. Sulakkeitakin käytetään silti edelleen uusissakin asennuksissa.

vastattu 18.2.2010

Sivun alkuun