Mene sisältöön

Sähkötapaturmat ja sähköpalot 2009

10.6.2010

Sähköpalot aiheuttavat vuodesta toiseen kertaluokkaa enemmän kuolemantapauksia kuin sähkötapaturmat. Näin kävi myös vuonna 2009, jolloin sähkötapaturmissa kuoli 2 ihmistä ja sähköpaloissa 22. Vuosina 2005-2009 sähköpaloissa kuolleiden ihmisten määrä vaihteli välillä 17 - 24 henkilöä. Sähkötapaturmien aiheuttamia kuolemantapauksia samana aikana oli eniten vuonna 2006, jolloin niitä oli neljä. Vuonna 2008 ei sattunut ainuttakaan kuolemantapausta sähkötapaturmissa ja vuosina 2005 ja 2007 vain yksi.

Toinen viime vuoden kuolemaan johtaneista sähkötapaturmista sattui miehelle, joka oli kiivennyt asemalla seisoneen tavarajunan katolle ja saanut siellä sähköiskun. Toisessa tapauksessa kokenut sähköasentaja sai kuolettavan sähköiskun työskennellessään 20 kV pylväsmuuntamolla. Tukes asetti tutkintaryhmän tutkimaan onnettomuutta ja tutkinnassa palajastui vakavia sähköturvallisuuspuutteita. Onettomuuden keskeisin syy oli, ettei asennuskohteen jännitteettömyyttä todettu sähkötyöturvallisuusvaatimusten mukaisesti eikä työmaadoitusta tehty ennen sähkötöiden aloittamista.

Eniten sähköpaloja syttyi vuonna 2009 -  kuten aikaisemminkin -  lieden ja uunin käytön yhteydessä. Usein syynä oli yksinkertaisesti lieden unohtuminen päälle. Laitteittain vuoden 2009 sähköpalojen uhrien jakautuma oli seuraava:

Liesi tai uuni                10
Kylmälaite                     4
Jakokeskus                   2
Valaisin                          2
Televisio                        1
Pistorasia tai katkaisija  2
Pyykinpesukone            1 .

Sivun alkuun