Mene sisältöön

Energiankulutus ja -säästö

Sähkön käyttö muodostaa osan energiankäytöstämme. Kaikki tietävät, että sähköä pitää pyrkiä säästämään. Kuitenkin on syytä tarkastella samalla kaikkea energiankäyttöämme, ettei säästettäisi vain yhdestä, ehkä vähäisestäkin osasta.

Sähkö ei oikeastaan ole energialähde, vaan se on eräs tapa, jolla erilaisia energialähteitä voidaan käyttää ihmisten hyväksi. Toinen asia on se, että eräitä energialähteitä (mm vesivoima, ydinvoima) olisi hyvin hankalaa saada yleiseen käyttöön muuten kuin sähkön avulla.

Erilaiset polttoaineet taas ovat energialähteitä, joita voidaan hyödyntää joko polttamalla siellä missä energiaa tarvitaan, tai polttamalla lämpövoimalaitoksessa ja johtamalla tuote sähkönä energian tarvitsijoille. Sähkön tuottamisessa lämpövoimalaitoksessa syntyy paljon hukkalämpöä, jota hyödynnetään parhaiten käyttämällä se kaukolämpönä tai teollisuusprosesseissa. Jonkin verran sähköä tuotetaan myös sellaisissa lämpövoimalaitoksissa, joissa hukkalämpöä ei saada talteen tai sille ei ole käyttöä (lauhdevoimalaitokset ym). Energiansäästön ja kustannustenkin kannalta tällainen sähkön tuotanto pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä.

On tietysti myös energiankäyttökohteita, joihin sähkö soveltuu huonosti tai ei ollenkaan Huomattavin näistä on liikenne. Lentoliikenteessä sähkön käyttö on mahdotonta. Autoliikenteessä sähkön käyttö on vaikeaa: sähköautot ovat ainakin toistaiseksi vain pieniä kaupunkiautoja tai hybridejä, joissa on sekä sähkö- että polttomoottori. Kiskoilla kulkevassa liikenteessä sähköä kannattaa käyttää, jos liikenne on tarpeeksi vilkasta, mutta jokaisen sivuraiteenkin sähköistäminen ei tule kysymykseen. Johdinauto on eräs vaihtoehto, mutta silläkin on omat rajoituksensa.

Energiansäästössä on siksi kyse paitsi sähkön säästämisestä, yhtä tärkeänä kyse polttoaineiden säästämisestä.

Energiansäästössä on ilmastonmuutoksen torjuminen ja polttamisesta syntyvien päästöjen (ennen kaikkea hiilidioksidin) vähentäminen muodostunut yhä tärkeämmäksi näkökohdaksi. Päästöjen vähentäminen voi tapahtua seuraavin tavoin:

  • Vähennetään energiankäyttöä yleensä
  • Käytetään uusiutuvia polttoaineita, jotka uusiutuessan sitovat sen hiilidioksidin, jonka niiden polttaminen aiheuttaa (=puut ja muut kasvit, mikäli huolehditaan siitä, että uudelleenkasvu todella tapahtuu)
  • Kehitetään sähköä tavoilla, joissa ei muodostu hiilidioksidia (vesivoima, ydinvoima, tuulivoima, aurinkopaneelit ym)

Sivun alkuun