On ilta. Ulkona tuulee ja sataa. Pikku-Kalle istuu kellarissa ystävänsä Watti-vaarin kanssa. Kellarissa on aivan pimeää. Tavallisesti pikku-Kalle tekisi jotain muuta, mutta tänään on erikoistilanne. Pikku-Kallen kotona on nimittäin SÄHKÖKATKO. Se tarkoittaa sitä, että valot sammuvat ja kodin sähkökoneet lakkaavat toimimasta. Usein sähkökatko kestää vain vähän aikaa.

-Huh, onpas pimeää, onneksi on taskulamppu, pikku-Kalle sanoo.

-No luulenpa, että tämä sähkökatko kestää vain vähän aikaa. Sähkökatkon jälkeen on hyvä tarkastaa, että kaikki sähkölaitteet toimivat oikein, Watti-vaari sanoo.

-Mitä sähkö oikein on, pikku-Kalle kysyy.

-SÄHKÖ on näkymätön voima, joka saa laitteet toimimaan. Ennen ei ollut taskulamppuja eikä sähköä. Silloin lämmitettiin ja valaistiin tulella. Taloissa oli kynttilöitä tai öljylamppuja ja kaasuakin käytettiin. Keittiöissä oli puuhellat, joilla keitettiin ruokaa ja lämmitettiin vettä. Pyykkipäivät varsinkin olivat naisväelle raskaita. Ja joskus syttyi isoja tulipaloja. Kun kotien valaistukseen ja lämmitykseen käytettiin elävää tulta, tulipalot olivat tavallisia. Joskus tuli sai valtaansa melkein koko kaupungin. Näin kävi esimerkiksi Turussa, mutta siitä on jo kauan, Watti-vaari muistelee.

-Sitten tuli sähkö! pikku-Kalle sanoo.

-No sitten sähkö tuli vähitellen. Ensin saatiin yksi lamppu taloon, ja se tuntuikin ihmeelliseltä. Pian käytettiin sähköllä jo kaikenlaisia kodinkoneita ja moniin koteihin ostettiin radio, Watti-vaari jatkaa. Suomessakin on saaristossa ja syrjäseudulla koteja, joissa ei ole sähköä.

-Meidän kesämökilläkään ei ole sähköä, eikä veneessä. No se on tosin soutuvene, pikku-Kalle livauttaa.

1. Mitä tarkoittaa sähkökatko?
2. Mitä sähkökatkon jälkeen pitää tehdä?
3. Piirrä kuva, jossa käytetään tulta lämmittämiseen tai valaisemiseen.


Sähkö on näkymätön voima, joka saa laitteet toimimaan.

Opettaja:

-Kalle, voitko mainita jonkin tärkeän asian, jota ei ollut olemassa vielä sata vuotta sitten?

- Voinpa hyvinkin. Minä!

Pikku-Kalle piirtää. Yhtäkkiä hän kysyy äidiltään:

- Oliko kivikaudella paperia?

- Ei, silloin piirreltiin kivitauluihin.

- No, millaista vessapaperia niillä sitten oli?